Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.
-1. Kor. 13:13
”Usko” on laaja käsite, josta puhutaan paljon tässä kirjeessä. Tässä mainittu usko ei ole erityisesti pelastavaa eikä ihmeitä tekevää uskoa, vaan sitä, josta puhuttiin jakeessa 7. Se liittyy jumalasuhteeseemme, luottamukseen, joka meillä on häneen. Sama koskee ”toivoa. Rakkaus” on oikeastaan sekä uskon että toivon juuri. Se uskoo kaiken ja toivoo kaiken (j. 7). -Novum kommentaari.
Klassisessa kreikassa oli neljä rakastamista merkitsevää verbiä. Ut:n tärkeimmät rakkautta ilmaisevat sanat ovat verbi agapao´ ja substantiivi agape´. Raamatullinen rakkauskäsite oli ihmiskunnalle syvimmiltään uusi ja tuntematon; julistuksen kohteena oli uusi ja ylevä käsite, jonka ilmaisemiseksi tarvittiin oikeastaan uutta sanaa. Tämä sana paljastaa Jumalan sisimmän olemuksen: Jumala on rakkaus (1 Joh. 4:8). Agape ei ole ainoastaan Jumalan ominaisuus, yksi hänen luonteenpiirteestään, vaan se ilmaisee millainen hän on olemukseltaan. Jumalan rakkaus on iankaikkista rakkautta. Se on syntejä anteeksiantavaa rakkautta ja samalla se on yhtä voimakas kuin kuolema, kiivasta ja hehkuvaa (Kork. 8:6, vrt. Jaak. 4:5)
Kristuksessa Jumalan rakkaus ei kohdistu ainoastaan hänen liittonsa kansaan, vaan kaikkiin kansoihin. Risti on ylittämätön todiste tästä rakkaudesta, sillä siinä Jumalan rakkaus antaa sen mitä Jumalan vanhurskaus vaatii. Se on rakkautta, joka sovittaa ja antaa anteeksi, joka saattaa entiselleen särkyneen jumalayhteyden, joka uudestisynnyttää uuteen elämään ja saattaa ihmisen kokonaan uuteen elämäntilanteeseen. Agape ei ole ennen muuta suuria tunteita, vaan se liittyy tahtoon ja johtaa tekoihin. Sitä symbolisoi kauniilla alkukristillisellä tavalla rakkausateria, jonka nimenä oli myös agape. Rakkaus on kristillisen elämän keskipisteessä. -NOVUM sanakirja
Tämä on Korintolaiskirjeen 13. luvun viimeinen jae. Lukua on käytetty paljon häissä. Luku puhuu rakkaudesta. Luvun viimeinen jae kiteyttää rakkauden tärkeyden ja merkityksen.